Hyvänen aika, ihan puistattaa tuollaiset talvikuvat. (Tämä bloggaus ei oikein suju minulta.) Leivinuuni on edistynyt, muttei ole vielä valmis, koska kevään Suuri Urakka on ollut metsätyöt.
Pihapiirissämme on ollut paljon valtavia puita, joissa linnunlaulu on soinut kuin paratiisissa. Valitettavasti ne ovat vain peittäneet ilta-auringon niin, ettei keskikesälläkään aurinko ole paistanut pihalle enää klo seitsemän jälkeen. Päätimme harventaa länsimetsikköä.
Ei pääsuojaa.
Ei korvasuojia.
Ei rukkasia.
Ei haalareita.
Vahvemmat jalkineet kutenkin.
Isosiskoni kävi näyttämässä miten kunnon puupinoja tehdään. Hän oli oppinut taidon äidiltämme, joka oli nuorena oppinut taidon silloisessa työssään. Pino on mukavan tuoksuvainen ja jotenkin hyvin ystävällinen. Minusta tuli kerrassa klapipinodiggari!
Mutta ennenkuin puut ovat tällä mallilla, on monta hikipisaraa virrannut... Kuvassa minimurto-osa puusta.
1 kommentti:
Varmaan ihan uuden näköistä ja avaraa teillä siellä.
Lähetä kommentti